perjantai 28. lokakuuta 2011

Tarkkana kannattaa olla

Vaikka taloprojektissa on mukana paljon ammattilaisia, pääsuunnittelija, vastaava työnhohtaja, arkkitehti, timpurit, rakennesuunnittelija yms, saattaa jokin asia jäädä huomaamatta.

Pystytyksen jälkeen rakennuksella vieraillessani aloin ihmettelemään viherhuoneen ja olohuoneen välisen seinän ikkuna-aukkoa. Silmääni näytti sille, että ylä- ja alaikkunoiden väliin ei mahdu parvekkeen lattiaa.
Liian korkea ikkuna-aukko alakerrassa.
Urakoitsijalle soitettuani, hän kertoi huomanneensa saman asian. Virhe oli tapahtunut talon luonnosteluvaiheessa. Luonnoksiin oli pohjakuvaan merkitty 9X29 kokoinen ikkuna-aukko, vaikka julkisivukuvissa oli 9X23 kokoinen aukko.
Luonnoksista virhe periytyi rakennuslupakuviin, ja niistä edelleen rakennekuvien elementtikuviin. Timpurit tekivät säntillisesti elementin rakennekuvien mukaan, eli ikkuna-aukon liian suureksi.

Ihmettelen sitä kuinka monen ammatti-ihmisen läpi tämä virhe meni, ennen kuin se huomattiin, ja silloinkin huomaajana olin minä, maallikko rakennuttaja. Virhe on lähtöisin arkkitehdiltä, mutta lupakuvien laatijan, pääsuunnittelijan olisi pitänyt se ehkä havaita. Samoin rakennuslupaviranomaisen olisi pitänyt ehkä tarkistaa ikkunakoot. Myöskin rakennesuunnittelijalla olisi ehkä pitänyt kellot soida elementtejä suunnitellessaan. Viimeistään timpurin olisi pitänyt ajatella elementtiä rakentaessaan, että mahtuukohan tuohon ikkunoiden väliin rakentamaan parvekkeen lattian.

Onni onnettomuudessa on se, että ikkuna-aukkoa on helppo pienentää tässä vaiheessa, eikä ikkunoita ole vielä ehditty alkaa valmistamaan tehtaalla, eli ei suurta ongelmaa.

Tästä esimerkistä opimme sen, että kaiken aikaa pitää olla tarkkaavainen. Pitää itse tutkia avoimin silmin kaikki suunnitelmat ja pitää huolta siitä että kaikki osapuolet ovat ajantasalla. Pitää vaatia että kaikki hoitavat hommansa ja kantavat vastuunsa. Pitää valvoa.
Vastaavatyönjohtaja ja pääsuunnittelija on se joka hoitaa normi-prosessin, mutta rakennuttaja (minä itse) on se joka huolehtii kaikesta sen ulkopuolelle jäävästä. Viestintä on kaiken a ja o. Lisäksi maalaisjärjen käyttö on erittäin suotavaa. Jos intuitio varoittaa tai sanoo sinulle jotain, asiaa kannattaa alkaa tonkia, intuitio ei valehtele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti